Hiutaleet maahan leijailee

Viime aikoina taivaalta on tipahdellut enemmän kuin vähemmän erinäköistä valkoista tauhkaa, jota on kertynyt ainakin omiksi tarpeiksi.  Metsällä kulkeminen rinnastuu melkoiseen kuntoiluun, sikäli kuin siellä välillä vyötäröänsä myöden lumessa eteenpäin pääsee. Toisaalta, nythän on talvi ja sitten taas toisaalta, onneksi se on kohta ohi.

Tänään tein sitten hangessa rämpiessäni lähempää tuttavuutta lukemattomien lumihiutaleiden kanssa, kun pystytin kuvausleirin keskelle ei-mitään. Idea hiutalemakroiluun tuli digicamera.netin forumilta, jossa käyttäjät melkeinpä kilpaa jokin aika sitten esittelivät omia aikaansaannoksiaan. Eihän siinä sitten hittojakaan: jalusta hankeen, kaveri kontilleen perässä ja eikun toimeen. Leväälleen jätetylle jalustalaukulle tipahteli taivaalta hiljalleen malleja, jotka sitten nostettiin varovaisesti kameran linssin alle. Objektiivina E-420:ssä oli vain normaali “kittizoomi”, jonka nokalle oli ruuvattu +8 diopterin lähilinssi. Ongelmia tuli ensimmäisenä syväterävyyden hallinnan kanssa, sillä kankainen laukku ei ole mitenkään erikoisen jäykkä taustataso, eikä sitä uskaltanut kauhealla väkivallalla alkaa nuijia tasaiseksi.  Puhumattakaan nyt, että itse hiutaletta olisi mennyt ronkkimaan asentoon. Siihen kun lisätään lähilinssin syväterävyys- alueen vähennys, oli edes pienimmällä aukolla (F22) melkoisen hankalaa saada tavara tasaisesti tarkaksi. Kuvausalustaa pitää muutenkin miettiä uusiksi, mielestäni huokoinen kangas ei tässä ole välttämättä eduksi.  Mutta ylläoleva kuva todistaa, että jotain siinä kaiken äheltämisen, lypsämisen ja kääntelyn sekä vääntelyn lomassa onnistuikin. Loput suht onnistuneet hiutalepotretit löytyy osoitteesta http://kuvablogi.com/blog/16378/54/.

Tuota “projektia” täytyy jatkaa vielä niin kauan kun mallikappaleita on maa pullollaan. Suurta huolta ei kuitenkaan talven yhtäkkisestä katoamisesta vielä ole, jos sääpuolelta tuttujen tyyppien kertomuksiin on uskomista. Eipä kyllä ole Ilmatieteen laitoskaan vielä mitään talven selän katkeamisen merkkejä anniskellut, joten näillä mennään. Tällaista tällä kertaa, uudet kujeet taas seuraavalla.

Talven taikaa

Kuluneen viikon ajan on ympäri Suomea saatu ihailla varsin valkoista ja talvista ympäristöä. Hämeenlinnakaan ei ole ollut poikkeus. Parina päivänä on tullut käytyä käytännössä suurin osa Vanajan länsipuolta (ja osa itäpuoltakin) rämpimässä kameran kanssa läpi. Talvisia kuvia on siis kovalevy väärällään, joista osa on päätynyt tuonne Kuvablogin puolelle myös.

Itse asiassa nuo talviset maisemat sai yllätyksenä aikaan Facebook-ryhmän nimeltä “Suomi kuvina”, kun eräs myrskybongauksen puolelta oleva tuttu Espoosta haastoi minut ensimmäisenä lähtemään kameran kanssa kahdeksi tunniksi taltioimaan talven kauneutta. Tähän parin tunnin “liikkeeseen” osallistui myös muutama muu eri puolilla Suomea. Siitä sitten kasvoi ajatus, että tällaisten “haasteiden” pohjalta ryhmän jäsenet käyvät ulkoiluttamassa kameroitaan joka toisena lauantaina, mahdollisuuksiensa mukaan toki,  ja omasta mielestään parhaat palat tietysti julkaistaan Facebookissa. Mielenkiinnolla odottelemme, mitä tästä ideasta sukeutuu tulevaisuudessa.

Vinkeät valoilmiöt

Olin tuossa kahtena aamuna Ahveniston hyppyrimäen luiskan päässä seuraamassa Geminidien meteoriparvea kameran kanssa, toivoen että edes yhteen ruutuun sattuisi osumaan jokin näyttävä meteorivana. No, tuurini tuntien, niin ei tietenkään käynyt, vaan kovin hyvin osasivat vältellä kennolle tarttumista, vaikka maksimin tienoilla 14.12. klo 6-7.45 välillä tähtiä tippuikin pitkin taivaankantta useitakin minuutissa, joista osa jopa huomattavan kirkkaita (magnitudiarviot sikseen, en ollut niin tarkkana).

Tänään tiistai-aamuna sitten samassa paikassa katselin jo pahasti hiipunutta toimintaa samalla kokoonpanolla, odottaen taas sitä yhtä ruutua, jota jo edellisenä päivänä olin hakemassa, joka jäi tälläkin kertaa kyllä tulematta. (Oli muuten kylmä, Ahveniston mittari pyöräytti näyttötauluun lukeman -21).

Kotona ruutuja läpikäydessäni havaitsin sitten klo 6:13 otetussa 15 sekunnin valotuksessa vasemmassa yläkulmassa allaolevassa kuvassa olevan ilmiön. Itse asiassa kaksi suunnilleen samanlaista. Ensin luulin että littunäyttö tekee tepposia tai että siinä on sormenjälkiä tai muuta tauhkaa, mutta kun ei irronnut pyyhkimällä oli pakko vetäistä 100%:n zoom ruudulle. Ihmetykseni oli suuri, enkä ole pystynyt keksimään tai myöskään netistä löytämään jotain mahdollista selitystä kyseisille valoilmiöille (kuvassa toinen juovikas jätetty suurentamatta tilanpuutteen vuoksi.)

Mielessä käväisi ensin jonkinlainen heijastuma linssiin jostain kaukaisesta valosta, mutta kun lähimmät näkyvät keinovalot olivat muutaman sadan metrin päässä oleva paikallaanpysyvä linkkimasto, sekä ettei näköpiirissä ollut ensimmäistäkään tietä, jäi sekin selitys melko heikoille kantimille. Yhtä epätodennäköistä aamulla kuuden aikaan pimeässä on löytää metsässä haahuilevia lenkkeilijöitä maagisten valonlähteiden kanssa tai muutakaan vastaavaa. Myöskään linssin edessä valoa heijastavat kohteet (lumihiutaleet, jääkiteet, ötökät) on melkoisen poissuljettu säätilan ansiosta, sekä siitä syystä, että paikassa oli yksinkertaisesti lähes säkkipimeää ja lämpötilan puolesta ei kauheata ötököiden kuhinaa ollut havaittavissa. Myöskään muissa vajaassa kahdessasadassa valottamassani ruudussa ei vastaavia näkynyt, joten kyseessä on vielä toistaiseksi täysi mysteeri.

Erittäin mielenkiintoinen tapaus kaikkinensa kuitenkin. Kommentteihin voi pudottaa arvauksia, jos niitä nyt jollakulla sattuisi olemaan. Kuvaa ei siis ole muokattu muutoin, kuin konvertoitu RAW-muodosta parhaimman laatuiseksi JPG:ksi. Kuva otettu Olympus E-420 + 17,5-45mm zuiko digital @17,5mm, f4, iso800, 15sek ja nokalla UV-suodin objektiivin suojana. Kuvan kokoa pienennetty WordPressin vaatimuksia varten.

Edukas suodinsetti

Kävinpä tuossa päivänä kauniina viikolla valokuvausliikkeissä kyselemässä (pyörö)polarisaatiosuodinta Olyni 52 mm kierteeseen. Se piti jo aikoja sitten hankkia, mutta kappas kuinka raha taas oli tehnyt tiukkaa ja hankinta vaan venyi ja venyi. Nyt sitten sain senkin aikaan.

Kävin ensin kysymässä Hämeenlinnan kuvapalvelusta, jossa vastaan tuli aivan järkyttävät hinnat. Pelkkä UV-filtteri 39 euroa ja pyörö- polarisaattori 59 euroa. Sanoin harkitsevani asiaa ja jatkoin matkaani. Päädyin sitten Raatikuvaan, jossa tarjolla oli kahden suotimen (UV+polarisaatio) ja +8 lähilinssin setti hintaan 36 euroa. Laadusta vastaa näissä lasinpalasissa saksalainen yhtiö nimeltä Dörr. En ole vielä ehtinyt kauheasti testailemaan näitä kaiken muun kiireen keskellä, mutta kirjoitan kokemuksiani, kunhan muilta kiireiltäni ehdin.

Kyselin myöskin teleobiskaa samasta liikkeestä, ja myyjä löysi netin syövereistä 70-200mm f2.8 Olyn 4/3 kiinnitykseen sopivan Sigman, jolle polkaisi hintaa tiukat 160 euroa. Pitänee harkita, sillä hinta ei ainakaan ole esteenä. Olyn omat Zuikot ovat aivan järkyttävän kalliita, joten ne jäävät laskuista pois, ellei satu käytettynä jostain jotain kunnollista löytämään. Kirjoittelen asiasta lisää, kunhan tässä ehtii. Metsä kutsuu.

Kontrasti ja automaattitarkennus

Tuskailinpa tuossa yhtenä päivänä, kuinka vaikeaa voikaan olla saada heikkokontrastinen kohde tarkentumaan autofokuksella. Vaihtoehtona on tietysti siirtyä täysin manuaaliseen tarkennukseen, mutta ei ihan aina jaksa/viitsi alkaa sitäkään. Usein esimerkiksi kasvien lähikuvaus voi osoittautua melkoisen vaikeaksi, jollei kontrastia ole riittävästi, jotta kamera osaisi tarkentaa oikeaan kohtaan.

Keksin ratkaisuksi asettaa jonkin voimakaskontrastisen esineen kuvattavan kohteen viereen samalle etäisyydelle kamerasta, jolloin tarkennus onnistuu moitteetta. Itse asiassa ihmettelin, kuinka en ollut tullut ajatelleeksi noin yksinkertaista asiaa aiemmin. Noh, ei aina voi kaikkea hoksata, varsinkaan liian yksinkertaisia asioita. Hyväksi apuvälineeksi havaitsin lyijykynän kärjen; tumma grafiitti ja vaalea puuvarsi on mainio värityksensä puolesta ja autofokus tunnistaa sen heti. Helppo on painaa laukaisin puoleen väliin tähdätessä kohteen vieressä olevaa kynänkärkeä, antaa tarkentua siihen ja pitää laukaisin puoliväliin painettuna (tarkennuspiste lukittuna), kunnes kohde on tarkennusalueen kohdalla ja laukaista.

Itse asiassa olen vastaavaa tekniikkaa käyttänyt jo maisemien kuvauksessa, jossa olen hakenut kontrastin puuttuessa maisemasta suunnilleen samalla etäisyydellä olevan voimakkaamman kontrastin kohdan ja sitten tarkentanut siihen, jonka jälkeen tähdännyt uudestaan jälleen kerran laukaisin puoleen väliin painettuna ja kaiken ollessa kohdillaan laukaissut.

Joskus ne yksinkertaisimmat ratkaisut eivät ole niitä jotka tulevat ensimmäisenä mieleen. Mielestäni tämä tapa säästää aikaa ja vaivaa, kun ei tarvitse alkaa hikipisarat valuen kieli keskellä suuta tarkennus-
renkaita kierittelemään.

Kuvausräpellykset

Tänä vuonna pienenä uutuutena tuolla harrastusrintamalla rimpuilee valokuvaus. Itseasiassa kipinä syttyi jo viime vuonna kun intouduin hankkimaan uuden digipokkarin. Tosin heti ensimmäisenä kyseisestä HP:sta tuli pelkkiä rajoja vastaan. Sitten intouduin ostamaan ns. semi-järkkärin mallia sony DSC-H10.

Sitten nälkä alkoi kasvaa syödessä ja olikin jo aika siirtyä ihan “täysveriseen” Olympus E-420:seen. Hankinnassa oli painoarvo lähinnä hinta (yllätys yllätys) ja tuollainen sitten näytti olevan paras ratkaisu Randomin kukkarolle ja tarkoituksiin kyseisellä hetkellä.

Tänä keväänä onkin saanut sitten opetella sekä testailla mihin kaikkeen kyseinen aparaatti kykenee, eikä vielä ainakaan ole tullut mitään kauhean erikoisia moitteita. Pelkkä kittilinssi on tietysti oma rajoitus jo sinänsä, vallankin hieman arempia elukoita kuvatessa, ja tulee ainakin hetken olemaan, sillä kunnollinen teleputki pyörii aivan liian kalliissa hintahaarukassa vielä tällä hetkellä.

Katsannossa on, josko vanha kunnon tähtiputki toisi hieman apua. Kaiken maailman adaptereita ja sovitteita näyttäisi olevan saatavilla melkoisen kivuttomasti kukkarolle sopivaan hintaankin vielä kaiken lisäksi, jolloin ainakin jonkinlaisilla viritelmillä saisi tuotua noita kaikken arempia kohteita sopivalle etäisyydelle. Siitä aiheesta lisää, kunhan ehdin saada aikaiseksi.

Tähän astisia mestariteoksia ja ei-niin-mestariteoksia löytyy osoitteessa http://kuvablogi.com/blog/16378/