Heinäkuu heilahti

16.08.2011

Ja elokuukin on jo ehtinyt puoleen väliinsä. Niin se aika rientää, varsinkin kun on paljon puuhaa.

Heinäkuun aikana kotikulmilla poikkesi pari kappaletta melkoisen mukavia ukonilmoja. Varsin runsassateisia sellaisia; ensimmäinen (3.7.) tipautti n. puolen tunnin aikana 27mm vettä parisenttisten rakeiden kera ja keskustassa olikin pieni tulvakaaos valmis. Kuvatusta osoitteessa http://randomi.kuvat.fi/kuvat/S%E4%E4+ja+m%E4%E4/3.7.2011/. Seuraava tulvahärdelli saapui 21.7. jolloin vettä n. samanpituisessa ajassa putosi FMI:n pönttöön 31mm. Ilman rakeita tällä kertaa. Ja jälleen pästiin uimasille :-) Tuosta en ole vielä ehtinyt latailla kuvia muualle kuin naamakirjaan, mutta elävää kuvaa ehtinyt sentään postata osoitteeseen http://www.youtube.com/watch?v=-bDZDryZNQM. Heinäkuun aikana nurkilla pyörähteli muitakin ukonilmoja, mutta niistä nyt ei oikein salamoita ja jyrinöitä kummempaa irronnut. Sälää postaillaan lisää näkyville kumpaankin paikkaan sitä mukaa kun ehtii.

Heinäkuussa käynnistyi myös sieni- ja marjakausi ja siten myös torikauppa alkoi kohdallani. Siksi hiukan kiirusta pitänyt. Fillarillakin on tullut sotkettua pitkin maakuntaa huhtikuun puolesta välistä lähtien (hankin matkamittarin silloin) kohta 4500 kilometriä. Lomamatkalla tuli käväistyä kavereita moikkaamassa Pyhtäällä tuossa vajaa kaksi viikkoa sitten ja sen sellaista kaikkea pientä.

Astialle palaan taas ajan salliessa. Pitää lähteä nyt (klo 14:06) vielä fillarilenkille, sillä illalla saattaa rantautua syksyn viimeisiä ukkosia Hämeenlinnaankin.


21.6. Ukkostelua

25.06.2011

Kesäpäivänseisauksena ukkosia tuntui tulevan Hämeenlinnan kulmilla ja kohdalla liukuhihnalta. Ensimmäinen muriseva otus starttasi jo puolenpäivän kieppeillä ja sitten olikin iltamyöhään, n klo 22 asti, enemmän sun vähemmän sähköä ilmassa. Ja rakeita maassa. Itse en kyllä törmännyt taivaallisen jääpalakoneen antimiin tällä kertaa.

Huitaisin nopeasti kasaan videon tuosta päivästä.

Päivän kuvatuksia voi taasen ihmetellä täällä.


Juhannuspäivitys

21.06.2011

Näköjään kesä ja harrastukset vie taas sen verran lujasti mukanaan, ettei aikaa tunnu oikein riittävän mihinkään. Nyt kuitenkin lyhykäinen blogipostaus tähän väliin.

Viikolla 23 koettiin suuressa osassa Suomea helteisiä päiviä ja hätyyteltiin kesäkuun lämpöennätyksiä. 10.6. elohopea kipusi Ylitornion Meltosjärvellä +32,8 asteeseen. Kyseinen lämpötila on tasan astetta viileämpi, kuin korkein kesäkuussa Suomessa mitattu +33,8 astetta Ähtärissä vuonna 1935. (Lähde: Ilmatieteen laitos). Yleisesti kesäkuun toisella viikolla lämpötila kohosi yli +30:n asteen eri puolilla Suomea, myös Hämeenlinnassa. Hellejakso päättyi sitten 12.6. melko rajuihin ukkosiin, jotka tosin sivuuttivat Hämeenlinnan jokusenkymmenen kilometrin päässä itäpuolella. Sunnuntain ukkossysteemin puuskarintama/ulosvirtaus koettiin kuitenkin täälläkin, josta pieni pätkä Youtubessa. Tuohon puuskaan liittyi mielenkiintoinen yksityiskohta, kun vanhan Anttilan takana olevalta hiekkakentältä pöllähti muutamaan otteeseen muhkea pölypilvi ilmaan.

Myöskin eilen 20.6.2011 Hämeenlinnan nurkilla harvakseltaan nakkeli salameja (parisenkymmentä bongasin ko. otuksesta) ja murahteli yksi mörkö muiden sadekuurojen yhteydessä. Alkuvaiheillaan yritti etupuolelleen kehittää jonkinsortin vyörypilveä, joka taisi lässähtää kuitenkin omia aikojaan (en ole varma, koska viritys karkasi näkyvistä.) Päivän videoklippi lisätään tuubiin myöhemmin.

Myöskin kuvagalleriaa on vaihteeksi täytetty kesän otoksilla. Lisää tulee myöskin sinne sitä mukaa kun ehtii. (Tuntuu että on ylivoimaista jaksaa naamakirjan lisäksi latailla tavaraa oka paikkaan muualle.)

Se alkaa olla aika sännätä juhannuksen viettoon, selvin päin, tällä kertaa. Varovasti vesillä ja kaikkea muuta yleistä diibadaabaa, jotta selvitään hengissä jussistakin. Kyllä te tiedätte ja omahan on mokanne, jos hukutte “sepalus auki” ;-) Viileähkö ja epävakainen sää juhannuksen aikaan toivottavasti rauhoittaa hieman meininkiä.

Hyvää, rauhallista ja turvallista Juhannusta!


Kevään pölypyörteitä

10.05.2011

7.5. bongasin reissuni varrella Hämeenlinnan Vuorentakana ohimennen pari pölypyörrettä peltoaukealla. Seuraavana päivänä korotin panokset suoraan all-in ja päätin pyhittää päivän pölypyörteiden bongaamiseen.

Iltapäivän lämpimimpinä tunteina niitä muodostuikin useita, lähinnä pieniä ja onnettoman lyhytkestoisia tuhnuja, joista ei paljoa iloa irronnut. Sitten kehittyi päivän paras, ikään kuin kirsikaksi kakkuun. Suosittelen videon katsomista maksimikoossaan YouTubessa, WordPress kun kutistaa tuon soittimen sivuun sopivaksi.

Pahoittelut kohteen ajoittaisesta harhailemisesta, kirkkaassa päivänpaisteessa LCD-näyttö erottuu uskomattoman huonosti.
Lisätietoa pölypyörteistä ja niiden syntymekanismista kiinnostuneille löytyy Wikipediasta.


14.10.2010 Ensilumi

16.10.2010

Vuoden ensimmäinen (itse havaitsemani) lumisade Hämeenlinnassa saatiin 14.10. iltapäivällä noin klo. 13 aikaan. Joidenkin minuuttien ajan lunta/räntää tuli sakeasti, mutta se kuitenkin suli lähestulkoon välittömästi. Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukainen ensilumi (lumensyvyys ensimmäistä kertaa syksyn aikana 1 cm) täyttyi 15.10. aamuna. Osa kyseisen illan ja yön aikana tulleesta lumesta ei vielä tänäänkään ole  varjopaikoista sulanut. Tämän 14.10. iltapäivän kuuropilven reunalta bongasin luultavimmin vuoden viimeiset mammatukset. Samana päivänä reilu puoli tuntia myöhemmin törmäsi Vuorentaan nurkille pienoinen lumiraekuuro, josta tipahteli suurimmillaan 3-4 mm lumirakeita n. viiden minuutin ajan.

 

14.10.2010 mammatuksia Tiiriössä

14.10.2010 mammatuksia Tiiriössä

 

 

14.10.2010 lumiraekuuro Vuorentakana

14.10.2010 lumiraekuuro Vuorentakana

 


Syysterveiset

22.09.2010

Syksyn saapuessa on ehkä aika käydä hieman läpi mitä kaikkea
ehtikään tapahtua kesän 2010 aikana.

Säärintamalla kulunut kesä oli vähintäänkin mieleenpainuva. Heinä-
kuussa helteitä riitti viikkokaupalla ja vuodelta 1914 Turussa mitattu Suomen lämpöennätys 35,9 astetta ylitettiin Joensuun Liperissä 29.7. jolloin elohopea kipusi lukemaan 37,2 astetta. Lisää hellekesän ennätyksistä voi lukea Ilmatieteen Laitoksen artikkelista.

Myrskyjen osalta kesä oli myös, jos ei nyt poikkeuksellinen, niin kuitenkin pariin viime vuoteen verrattuna erittäin vilkas. Nettiin on
tulvinut erinäköistä materiaalia heinäkuun vaihteen jälkeisistä neljästä nimetystä (Asta, Veera, Lahja ja Sylvi) myrskystä. Myrskyvaroitus.comin artikkeliin on kerätty joitakin linkkejä mainittujen myrskyjen videoihin sekä kuviin. Itse laskeskelin juuri, että täällä Hämeenlinnan tienoilla kuluneena kesänä kohdalleni osui yhteensä 9 enemmän tai vähemmän ukkospäivää. Osasta niitä onkin maininta myös tässä blogissa jossain alempana, ja aikaan saadut taltioinnit löytyvät tutusti Youtubestani.

Torikausi alkoi heinäkuun helteisinä päivinä, jolloin ensimmäiset kantarellit puskivat maasta ylös ja päätyivät meikäläisen suosiollisella avustuksella kansan suihin. Tänä vuonna olikin pakko lähteä jo ennen aamun sarastusta liikkeelle, sillä tuulettomassa metsässä ei olisi jaksanut olla elävä Erkkikään yli 30 asteen lämpötilassa keskipäivällä. Ja toisaalta, sitten taas iltaa kohti ilman viilentyessä pystyi palaamaan siestan jälkeen metsälle hommiinsa. Mustikoita ilmaantui tänä vuonna kohtalaisesti mutta puolukkapuoli meni ihan pipariksi, eli niitä ei juuri tullut. Nyt on enää jäljellä suppilovahverot hyvin rajallisille markkinoille.

Itse asiassa tuntuu, että tämä kesä meni erittäin nopeasti. Kaiken näköistä tekemistä niin harrastuspuolella kuin sosiaalisella rintamalla (lue: kaverit&pub) oli välillä liiankin kanssa. Taidan alkaa tulla jotenkin vanhaksi, kun ei meinaa perässä pysyä :-) (Viime sunnuntaina kilahti 33v. mittariin!)

Summa summarum : kesä 2010 oli mieleenpainuva, monestakin eri syystä. Yritän kirjoitella hieman ahkerammin nyt, kun nuo kiireet ovat ohi. Tämä jäänyt hieman sivuraiteelle seisoksimaan koko blogintynkä.


Kesä on ohi…

28.08.2010

Täytyy myöntää, että nyt alkaa olla kesä ohi. Varmin merkki siitä on ollut se, että Kallen Marja (paikka jonne kuskaan kantarellit sekä metsän marjat) lopetti toimintansa kuluneen viikon keskiviikkona. Harmillista sinänsä, koska puolukat ja esimerkiksi suppilovahverot vielä odottavat tuloaan.

Pieni mukava ukonilmakin vielä eksyi näille nurkille 25.8.  Harmillisesti tämä myrskykausi alkaa olla ohitse. Mutta, onhan meillä ollut neljä kappaletta suuria ja vahinkoja aiheuttavia myrskyjä tänä kesänä. Asta, Veera parina ensimmäisenä. Mitä olen noita meteorologian puolelta tuttujen blogeja lukenut, Suomen kamaralle iskeytyi tänä vuonna monen monta MCS:ia (Mesoscale Convective System) ja muutama supersolukin taas tänä vuonna on havaittu.

Tällainen pikkuinen ukkonen tarttui vielä 25.8. kameran kennolle:


Elokuun iltaukkonen

17.08.2010

8.8. Hämeenlinnaa (varsinkin itäosia) kuritti melkoinen ukkonen. Itse olin sillä hetkellä Kettumäessä entisen työkaverin luona hörppimässä olutta, kun taivas repesi. Salamoita iski parhaimmillaan sekunnin välein, vettä tuli vaakasuorassa parvekkeelle, jolloin oli pakko iskeä parvekelasit kiinni. Puut taipuivat aikas nätisti tuon rajuilman edellä huuhtoneen puuskarintaman mukana.

Tuossa pieni videopätkä p.o. illan hässäkästä:


31.7. FLC:n miitti Riihimäellä

01.08.2010

Jälleen kerran myrskyharrastajat kokoontuivat vaihtamaan kuulumisia. Tällä kertaa Riihimäkeen Vesitornin kahvilaan. Paikalle oli vaivautunut hieman toistakymmentä äärevistä sääilmiöistä kiinnostunutta henkilöä. Saimmepa tällä kertaa mukaan myöskin meteorologi Pauli Jokisen Ilmatieteen laitokselta :-)

Tapaaminen alkoi klo 15 ja jos en olisi ottanut muutamaa olutta pohjalle, olisin saattanut jopa jaksaa iltaan asti. Nyt jouduin valitettavasti lähtemään kesken kemujen pois, koska alkoi pääkopassa kuplimaan sen verran lahjakkaasti, että päätin poistua ennen itseni nolaamista (instant idiot, just add alcohol). Tänä aamuna huomasin sitten, että sekä puhelin että lompakko oli jäänyt jonnekin matkan varrelle. Erittäin onnistunut reissu siis ;-) Muutama kuvatus meistä säähän vinksahtaneista löytyy tästä.


Ärhäkkä yökkönen ja kalevantulet

31.07.2010

25.7. iski kahden aikaan aamuyöllä johonkin lähistölle salama, jonka äännähdykseen sitten heräsinkin. Pikainen tutkien vilkaisu sai meitsin raahautumaan parvekkeelle kameroiden kanssa ja heittämään sadepöntön pihalle. Iloa ei kestäny kauaa, sillä tuo kuuronauhahässäkkä meni aika nopeasti tästä yli, mutta sadepönttöön ehti n. vartin aikana kertyä 8mm. Videota välillä hurjaksikin yltyneeksi salamoinnista ehti saada.

Sitten seuraavaksi 29.7. illalla Hämeenlinnan länsipuolelta ohitti jokin pippurinen ukkossysteemi, joka ilmeni täällä kalevantulina, joita kävin ihailemassa Ahveniston hyppyrimäen luiskalla. Niistä muutama kuvatus löytyy jälleen kerran naamakirjasta. Videot äänettömistä leiskauksista löytyvät sitten taas joutuubin sääkanavaltani.

Tänään pitää tuossa klo 13 aikaan vaivautua juna-asemalle kohti Riihimäkeä, jossa pidämme jälleen jokavuotisen FLC:n miitin. Viime vuonna pidimmekin tuon Hämeenlinnan Aulangolla, josta lienee merkintä blogissani jossain tuolla hamassa historiassa.


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.