Kevät käyntiin

Kuten varmasti kaikki ovat huomanneet, blogi on ollut talven yli telakalla. Siitä saattaa tulla jokavuotinen käytäntö, sikäli kun alan olemaan sen verran mukavuudenhaluinen, ettei kolmeakymmentä pakkasastetta repivät lukemat sekä vyötäröön asti ylettyvät hanget liiemmälti houkuttele ulos. Muutenkin talvi kokonaisuudessaan on aikaa, jonka mielelläni viettäisin horroksessa tai vaihtoehtoisesti jossain hieman lämpimämmässä maassa Nyt kuitenkin siis sain itseni raahattua pitkästä aikaa ulos pällistelemään kevään tuloa.

Pettymyksekseni kuitenkin huomasin, että koko kevät on vielä ihan alkutekijöissään, eikä edes linturintamalla oikein ole vielä mitään erikoisempaa havaittu. Päivän sentään pelasti joutsenparivaljakko, joka pääsi “yllättämään” lentämällä suoraan yläpuolelta ennen kuin olin edes kunnolla ehtinyt pysähtyä. Kamerassa oli kiinni Sigman 100-200mm manuaalikakkula, enkä ollut vielä edes ehtinyt asetuksiani räplätä kuntoon, joten allaoleva kuva on mielestäni yllättävän hyvä siihen nähden.

Laulujoutsenet saapumassa.

 

Lintuparatiisi

Juhannuksesta on sitten selvitty hengissä ja ehjänä. Eipä tuossa mitään ihmeellistä tullutkaan lesoiltua, kolea keli piti huolen, ettei kotoa juuri tullut lähdettyä mihinkään. Melkein jokavuotinen perinteeni, Ahveniston kokkokin, jäi väliin tänä vuonna.

Tulipa käväistyä sitten jussin jälkeen ensimmäistä kertaa Hattelmalanjärven lintu”tornilla”. Täytyy myöntää, että tuo järvi on melkoinen lintuparatiisi. Sieltä löytyy mitä vaan; lokkeja, sorsia, telkkiä, nokikanoja, joutsenia, kurkia, uikkuja… jopa käkikin kuului kukkuvan jossain. Taas tuli ikävä vaikkapa 400mm teleä tuolla (josko joulupukki toisi sitten). Noh, olihan niissä otuksissa paljon ihmettelemistä ja aikaa kului tuntikaupalla. Nokikana piti äkäisesti huolta poikasista ja ajoi telkkiä yksi toisensa jälkeen pakoon liian läheiseltä tuttavuudelta parin kymmenen metrin päässä kojusta. Kurjet myöskin talsivat suunnilleen samoilla etäisyyksillä parhaimmillaan parin poikasensa kanssa. Juuri ja juuri sen verran lähellä, että melkein kelvollinen otoskin tuli saatua, joka siis näkyy tuossa ylhäällä.

Tuo voisi olla mielenkiintoinen ja kuvauksellinen paikka aamun sarastaessa ja/tai auringonlaskun aikaan. Pitäisi joskus harkita aamuekskursiota sinne. Lajeja ainakin tuntui olevan runsaasti ja varmasti vielä jotain jäi havaitsemattakin.

Joka tapauksessa: arkeen palaillaan taas ja sitä rataa. Ja kuten aina: ilman sen suurempia vaurioita.

Peipon poikanen

Tänään tutustuin pörröiseen peipon poikaseen ulkona ollessani. Kyseinen tyyppi oli ilmeisestikin juuri pesästään pois lähtenyt yksilö, sillä lentokyvyn kanssa oli vähän niin ja näin. Hyvin meni n. 10-20 metriä, kunnes oli aika tehdä hätälasku tuuskahtaen heinien sekaan. Hetken ajan seurailin tätä lentoon opettelua, kunnes poikanen jäi kasvillisuuden sekaan pöllähdettyään paikoilleen. Pelosta ei ollut tietoa, kun hiivin kamerani kanssa lähemmäksi, lähinnä tapitteli unisen näköisillä silmillään että mikäs ja kukas se tämä oikein on?

Jotenkin tämä pörröinen lintu sitten hellyytti sen verran, että kaivoin eväsrepustani pienen leivän palasen, jonka murensin pienen pieniksi hitusiksi, joita tarjosin kädestä murkinaksi lentämisen ja hyönteisten pyydystämisen opetteluun. Tämä ressukka vain avasi nokkansa ammolleen ja odotti että ruoka tulee suoraan suuhun, aivan kuten emolta. Tästäkin päättelin, että kyseessä oli juuri maailmalle lähtenyt poikanen. Valitettavasti ruokinta jäi siihen. Pieni otus tuijotteli vielä hetken aikaa ympärilleen, mutta lähti sitten jatkamaan harjoituksiaan, hieman moottorivikaista lentokonetta muistuttaen. Eiköhän tuokin tuttavuus jo muutaman viikon päästä ole täydellä teholla liikkeellä ruokaa pyydystämässä.

Käpytikan pukkasi

Eilinen kului Ahvenistolla etsiessä elonmerkkejä kylmänkukista, joita en kylläkään löytänyt, vielä.

Sen sijaan tuossa pikkukuvassa keikistelevä käpytikka pyrähteli harjulla puusta toiseen edelläni ja suostui olemaan edes hetken aloillaan, jotta ehdin edes jonkinmoisen kuvan jonkinlaiselta etäisyydeltä nappaamaan. Toisaalta voisi olla myöskin valkoselkätikka, mutta päädyin tämän yleisemmän tikan kannalle, koska valkoselkäversio elelee pääasiassa päijät-Hämeessä sekä etelä-Savon suunnilla.

Voisihan tämä tietysti olla joku luovasti eksynyt yksilö matkalla jonnekin, mutta hiukan paha oli ottaa selvää, vallankin kun molemmat näyttävät ulospäin varsin samanlaisilta ja kuva on melkoisen kaukaa otettu. Lisäksi selkäpuoli jäi kokonaan näkemättä/saamatta kuvaan. Pikkutikan sentään pystyi heti heittämään laskuista pois koon ansiosta.