Pikaisesti poikkean tähän mainitsemaan, että jatkan lämpimän kauden aikana (eli siis kun saadaan ukkosmyrskyjä) kirjoittelemaan niistä kokemuksista. On ollut oikeasti pakko karsia osallistumista hieman joka paikasta, kun on elämä tuolla ulkonakin, jossa viihdyn kaikki parhaiten. Poikkean kyllä kirjoittelemaan, mikäli siellä tulee vastaan jotain sellaista, mitä ei vielä ole tullut.
Kuten nytkin. Olen tässä jokusen viikon viettänyt Parolankankaan ja lähialueiden metsissä väijymässä siellä keväällä bongaamaani ilvestä. On hirmuisen arka otus
Vaikka olen siellä käkkinyt hiljakseen paikoillani jemmassa kulkureittien varrella, niin en ole saanut kameran tähtäimeen. Tuossa parisen viikkoa sitten tosin tuo ylväs iso kissa pelästytti minut iltalenkillä, kun olin Hirvilammentien varressa sysipimeässä ihmettelemässä tähtitaivasta. Ilves oli sitten eksynyt ihan parin-kolmen kymmenen metrin päähän ja alkoi mouruta. Minulla tipahti tupakka kädestä ja lähdin aika nopeaan liikkeelle, koska se oli karmivin ääni mitä ole ikinä kuullut mistään eläimestä. Ensimmäistä kertaa vielä kuulin mokoman, nyt olen jo kuullut useammankin kerran tuolla reissuillani, niin ei se enää pelästytä
Tältä se kuulostaa: http://www.suurpedot.fi/gallery/main.php?g2_itemId=299 tuo ylikasvanut sylikissa
Lukijoilleni toivotan parempaa seuraavaa vuotta. Päivittelen harvakseltaan nyt vielä toistaiseksi, keväällä sitten jahdataan taas pölypyörteitä ja sittenhän se onkin jo ukkoskausi käsillä. Tavaraa tulee enemmän silloin tänne. I’ll be back.
Yksi vastaus artikkeliin Vuosi jo vaihtuu!